RENDEZ-VOUS TÄYTTÄÄ 20 VUOTTA JA JULKAISEE ”TATUOITU TAIVAS” -VIDEON

Sitkeän sinnikäs rock-orkesteri Rendez-Vous juhlii 20-vuotista taivaltaan tänä vuonna eli juuri nyt! Bändi käynnistää juhlavuoden julkaisemalla videosinkun ”Tatuoitu taivas” perjantaina 25.2. Kappaleen road movie -henkisen musiikkivideon on ohjannut ja kuvannut mm. Battle Beastille ja Erja Lyytiselle videoita tehtaillut Esa Jussila.

Yhtye juhlii tavoilleen ominaisesti pitkän kaavan mukaan. Niinpä kuluvan vuoden aikana uutta Renttu-tuotantoa kuullaan ainakin neljästi ja keikkojakin bändi on luvannut esittää. Bändin voi kohdata rokkifestareilla, kulmapubeissa, maskulaisilla takapihoilla ja seilaamassa kotikaupunkinsa Turun Aurajoesta Suomen muille vesireiteille.

Rendez-Vous on paiskonut rönsyilevää rappiorockiaan jo vuodesta 2002 lähtien. Vuonna 2006 julkaistu debyyttialbumi Valta vaihtuu (Warner) nousi Suomen albumilistan Top 30:een. Sittemmin yhtye on julkaissut lisää radiosoittoa saaneita levyjä, vaihtanut jäsenistöään, vietellyt äidit ja tyttäret satojen keikkojen aikana sekä lanseerannut Suomen ensimmäisen bändisinapin. Tästä on hyvä jatkaa!

Katso video nyt Youtubessa!